en-Hampaiden raspauspäivä


Tänään oli Gallan puolivuosittainen hampaiden hoitopäivä. Ikää kun Gallalla on jo 18-vuotta, silloin on hyvä hoitaa hampaat kahdesti vuodessa vaikkei suurempia ongelmia olisikaan. Me olemme onnekkaita koska meillä on eläinlääkäri Katja Hautala josta meidän hevoset tykkäävät ja luottavat, silloin kaikki käy! Miina toimii vieressä tukihenkilönä, mutta Felix täytyy laittaa aidan taakse koska on vähän vilkas poika, nuo tavarat ei kauaa paikoillaan pysy jos Felix pääsee vauhtiin!
Onneksi Gallan suussa oli asiat kunnossa, viime syksynä kävimmekin Porvoon klinikalla tekemässä perusteellisen tarkistuksen Gallan hampaista kun oli pieni lohkeama, mutta se ei vaatinut toimenpiteitä ja hampaat on ikäiselleen normaalissa kunnossa.
Arabit vaatii aina aika reilun annoksen rauhoitetta, silti heräilee jo raspauksen loppupuolella. Pari tuntia sai Galla kuitenkin heräillä karsinassa ilman vettä ja ruokaa, ulos tullessaan oli jo ihan pirtsakka. Miina halusi pitää viereisessä karsinassa seuraa, en tiedä oliko kovin aurinkoinen seuralainen!