Elämyspäivät

Ryhmille, yrityksille, järjestöille ym. 

Meillä Espoossa, keskellä Nuuksion kansallispuistoa, voit järjestää max. noin 20 hlö: n elämyspäivät, joiden keskeisenä osana on luonto ja hevoset. Räätälöimme päivän tarpeidenne mukaan, esimerkiksi hevoset voivat olla pelkästään päivän maiseman luojina tai päivä voidaan rakentaa hevosten ympärille. Voitte valita päiväänne aktiviteetteja, esim. pihapelejä, hevosajelua, metsäretki hevosten kanssa tai se voi olla myös rauhoittumista nuotion äärellä tai metsässä. Toiset voivat myös valita hevosajelun ja toiset käydä esimerkiksi opastetulla kävelyllä metsässä sillä välin. 

Asiakkailla voi olla oma teemansa, jonka ympärille voidaan suunnitella oma sisältö, missä tämä teema esiintyy eri tavoin. Meillä on monia paikkoja jakaantua ryhmiin ja sateen sattuessa on suojaa, vaikka pääasiassa ulkona olemmekin. 

Ruokailu tapahtuu useimmiten nuotiolla tai muuten ulkona syötävää ja kahvit metsässä tai vaihtoehtoisesti jossakin Nuuksion kansallispuiston taukopaikalla. 

Meillä ohjelmaan ei kuulu hevosilla ratsastus, vaan toimimme Hevonen Ystävänä- teemalla. Hevoset ovat ystävällisiä ja kilttejä, kunhan heitä kohdellaan kunnioittavasti. Hevosemme Miina, Galla, Felix ja Molly ovat jokainen omanlaisensa persoonia ja he voivat opettaa meille paljon, kunhan pysähdymme kuuntelemaan. 

Vuonohevonen Felix toimii enemmän meidän "työhevosena", vie ajelulle kärryillä, vaunuilla tai reellä tai kantaa selässään retkieväät. Miina ja Galla ovat herkkäsieluisia kauniita täysveriarabeja. Etenkin Miinalla on aivan mahtava tunneäly, osaa olla todella kauniisti lasten tai ihmisten kanssa, jotka pelkäävät hevosia. Molly on vielä nuori ja opettelee vielä asiakkaiden kanssa olemista. 

 Miina herkästi aistii ihmisen mielen murheet ja lähestyy, kuin lohtua tarjoten. Kun kuuntelemme hevosia ja ymmärrämme heidän erilaisuutta ja luonteenpiirteitä, huomaamme että heissä on paljon samaa kuin meissä ihmisissä. Vaikka hevosemme ovat lempeitä, sieltä löytyy yhdeltä ylivilkkautta ja levottomuutta, yksi on hitaanpuoleinen jurottaja joka joskus koettelee hermoja, yksi hitaammin lämpenevä ja hieman epäluuloinen. Ja he kaikki hyväksytään juuri sellaisina kuin ovat ja elämä pyörii niiden ominaisuuksien kanssa, ei niitä muokata ihmisen mukaan. 

Parhaita ominaisuuksia hevosissa onkin, että ne hyväksyvät ihmiset sellaisina kuin ovat. Sinun pitää vain olla hevoselle reilu. 

Nuuksion kansallispuistossa jokainen vuodenaika on eri tavalla upea ja teemat muotoutuu vuodenajan mukaan, kesällä runsas, kaunis vihreys. Syksyn eteneminen on upea lehtien värien muutoksesta marraskuun pilkkopimeään karuuteen. Talvella jos saadaan lunta, pääsee rekiajelulle. Kevät muuttolintuineen on myös upeaa aikaa.  

Elokuun pimenevät illat...

Jos haluat järjestää virkistyspäivän, juhlat, tapahtuman, kokoontumisen  niin ota yhteyttä paivi.karkkainen@minas.fi ja suunnitellaan teidän näköisenne elämyspäivä! 

Noin 1920-luvun jahtivaunut, Felix vetohevosena ovat käytössänne elämyspäivänä halutessanne. Talvella sään salliessa rekiajelua. 

Pyydä tarjous!